Vaikka oli vielä ulkona kun mentiin tallille, eikä se jatkanut seuraavalle tunnille. Kummallista, mutta sitäkin kivempaa!
Meille oli kasattu ihan yksinkertaiset esteet, tai no este. Pitkällä sivulla oli pikkupysty ja kahden tai kolmen laukan päässä puomi molemmilla puolilla. Alotettiin tunti ihan perus ravailulla, ja sen jälkeen tultiin ensin käynnissä puomeja. Ylitettiin siis vain puomit, este piti kiertää. Ekan puomin jälkeen tehtiin siis väistön kaltainen vasemmalle tai oikealle, riippuen kummalta puolelta esteen kiersi, ja esteen jälkeen väistö takaisin linjalle. Muutaman kerran jälkeen tultiin samaa ravissa, tosin loivalla väistöllä tai kokonaan ilman. Tätä tultiin vielä toiseen suuntaan laukassa. Tehtävä sujui tosi hyvin, laukassa toiselle puomille tuli pari rikkoa mutta muuten Vaikka oli tosi kiva ratsastaa ja homma sujui.
Ihana laatu, mut näytän ihan hullun pitkältä D: |
Pää puuttuu ja Vaikalla silmät kiinni :D |
Kaikki ratsastuskuvat on nyt tosi huonolaatuisia, mutta syyttäkää maneesia. Videolta pitäisi saada paremmin selvää :D |
Vaikka ei siis jatkanut joten vein sen talliin ja sieltä vielä ulos. Otettiin muutama yhteiskuva ulkona, ja mun mielestä ne onnistui tosi hyvin!
Tähän loppuun vielä koostevideo tunnista, toivon mukaan siitä saa selvää paremmin kuin mun tekstistä ja kuvista :D
Kommentoi, mikä oli sun lemppari yhteiskuva!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti